Koirien tärkeimmät taidot
Koirat osaavat monenlaista
Monet uudet koiranomistajat miettivät, minkälaisia taitoja ja käskyjä rakkaalle lemmikille pitäisi alkaa opettaa. Tutustutaanpa muutamiin koiralle tärkeisiin perustaitoihin ja -käskyihin.
Tule-komennon oppiminen
Tule-komento on erittäin hyvä taito, jonka avulla koiran omistaja ja koira pärjäävät jo pitkälle. Kyseinen taito ei kehity hetkessä, vaan siihen tarvitaan pitkäjänteinen pohjatyö tutun remmiharjoittelun ohessa. Koiran ja omistajan välille syntyy yleensä hieno kontakti, joten normaalisti jokainen koira oppii kyseisen tärkeän peruskomennon.
Hihnakävelyn oppiminen
Yhteiskuntakelpoinen koira kävelee hihnassa. Koiranpentu kävelee ja on luonnostaan aina omistajansa lähellä, mutta jo paljon ennen aikuisikää koira haluaa lähteä tutkimaan maailmaa, joten kouluttaminen ja hihnakävelyn opettaminen on aina tarpeen. Hihna kiinnitetään pantaan tai käteviin valjaisiin, jonka jälkeen koiraa pyydetään kävelemään omistajan vierellä. Kyseisen toimenpiteen jälkeen kytketään talutin. Kävelyllä toiset vastaantulijat, eli ihmiset ja koirat ohitetaan aina kohteliaasti. Koiraystäviin tutustutaan koirapuistossa tai lenkillä.
Koiran sisäsiisteys
Koiranpennuille pitää opettaa heti pieninä sisäsiisteys, eli vessan sijainti sisätiloissa. Pentua pitää myös säännöllisesti ulkoiluttaa viemällä se ulos aina heräämisen, syömisen, juomisen ja leikkimisen jälkeen. Käytännössä pentu siis oppii, että kaikki tarpeet tehdään ulkona. Omistajan kannattaa muistaa, että pennulla ei ole hyvä pidätyskyky, joten sisäsiisteydestä huolimatta vahinkoja voi joskus sattua.
Koiran käsittely
Jokaiselle koiranpennulle suoritetaan aina pentutarkastus. Tarkastus tehdään aina lähellä pentujen luovutusta uusille omistajilleen. Pentutarkastus suoritetaan aina 7–9 viikon ikäisenä, jolloin eläinlääkäri tutkii huolellisesti pennun korvat, silmät ja suun sekä varmistaa pennun yleiskunnon. Lääkäri kuuntelee myös pennun sydämen. Pennulle annetaan oma terveystarkastustodistus, jossa pennun tiedot tallentuvat sen omaan sähköiseen potilaskorttiin. Eläinlääkärin vastaanotolla koiraa saattaa jännittää, mutta omistajan läsnäolo rauhoittaa mahdollisesti pelkäävää koiranpentua.
Rauhoittuminen erilaisissa tilanteissa
Jokainen koira, kuten ihminenkin, tarvitsee tekemistä ja virikkeitä. Koirankin elämässä on kuitenkin joskus tilanteita, jolloin ympärillä ei tapahdu mitään erikoista, vaan on niin sanotusti tylsää ja tasaista. Koiran on hyvä oppia, että aina kaikkeen ei tarvitse eikä pidä reagoida, vaan maailma pysyy muutenkin mallillaan. Koiranpentu kannattaa tutustuttaa jo pienestä pitäen kaikkiin niihin asioihin, joihin koira elämässään tulee jossain vaiheessa törmäämään. Koiran pitää esimerkiksi osata ottaa mukavaa kontaktia sekä ihmisten, kuten omistajan, että lajitovereidensa kanssa. Koiralla on monesti oma lepopaikka niin sisällä kuin ulkona, jossa koiraa ei saa häiritä.
Ei-sanan opettaminen
Ihanan suloiselle koiranpennulle ja aikuisellekin koiralle pitää joskus sanoa ”ei.” Koiran pitää oppia tietämään, mitä asioita se saa tehdä ja mitä ei. Koira ei saa esimerkiksi räksyttää toisille koirille tai ohikulkeville ihmisille. Koira ei saa juosta posteljoonin perässä, ei pureksia johtoa eikä syödä tupakantumppeja. Koira oppii koulutuksen avulla tietämään sen, mitkä asiat ovat sallittuja ja mitkä taas eivät.
- Hyvinkoulutettu ja fiksusti käyttäytyvä koira on ilo omistajalleen.
- Koiran kouluttaminen on paras sijoitus koiran tulevaisuutta ja sen elämää silmällä pitäen.
- Liikkuva koira on onnellinen koira, joten liiku koiran kanssa säännöllisesti. Koiralla saattaa olla paljon energiaa ja esimerkiksi palvelukoirat vaativat paljon tekemistä päivittäiseen elämäänsä.
- Kiitä ja kannusta koiraa sen oppiessa uusia asioita.