Koiran kouluttaminen

Palkitaanko koiraa hyvästä käytöksestä?

Jokainen koira toistaa itseään hyödyttävää käytöstä, sillä se osoittautuu usein koiralle itselleen hyödylliseksi. Koiran omistajan tai kouluttajan on siis mietittävä, miten koira saadaan oppimaan tekemään juuri niitä asioita, joita omistaja haluaa. Pääperiaatteina on, että koiraa palkitaan aina silloin, kun se onnistuu suorittamaan koiralta vaadittavan tempun oikein. Jos koira ei onnistu tekemään temppua oikein, sitä ei silloin huomioida eikä palkita. Ihanteellisinta on, että sekä pentu ja aikuiset koirat pääsevät seurustelemaan muiden koirien kanssa. Käytännössä eri rotuiset koirat oppivat erilaisia asioita eri tahdissa. Erityisesti paimenkoirat onnistuvat erittäin hyvin tehtävissä, joissa tarvitaan tehokasta yhteistyötä koiran kouluttajan kanssa. Ajokoirilla on huikea hajuaisti, kun taas noutajilla muisti on erittäin hyvä. Noutajat nimittäin oppivat muistamaan erittäin hyvin, minne metsästysreissun saaliit putosivat.

Koiralla lyhytkestoinen työmuisti on aina rajallista. Palaute koiran tekemisistä pitää antaa aina välittömästi eikä esimerkiksi tunnin kuluttua. Käytännössä esimerkiksi järsitystä tyynynkulmasta pitää huomauttaa heti, eikä myöhemmin, jotta koira voi yhdistää omistajan moitteet järsittyyn tyynyyn. Opetustilannetta siis toistetaan useita kertoja, kunnes koira on omaksunut häneltä vaadittavan asian.

Koiranpennun kouluttaminen

Ennen koiranpennun hankkimista kannattaa perehtyä huolellisesti koiran pennun hoitoon, ruokintaan ja kouluttamiseen. Oppia saa esimerkiksi toisilta koiranomistajilta, internetistä, koirakennelistä tai paikallisista koirakerhoista. Koira haluaa miellyttää omistajaansa, joten hän haluaa toimia tavalla, joka omistajaa miellyttää. Löytäessäsi toiveitasi vastaavan koiran, voit ikään kuin hioa koiran käytöstä kouluttamalla koiraa. Jos koirarotu ominaisuuksineen ei miellytä, olet valinnut koiran, joka ei ole mieltymyksiisi tai elämäntilanteeseesi sopiva. Koira, kuten omistajakin muuttuvat koko ajan. Koira kasvaa aikuiseksi, kehittyy ja vanhenee, mutta niin tekee myös omistaja. Mukavat vuodet koiran kanssa voivat tehdä omistajan ja koiran todella läheisiksi ystäviksi keskenään. Koiran oppimiskyky ei häviä milloinkaan, eli suotta ei siis kysytä, että voiko vanha koira oppia uusia temppuja? Pääsääntöisesti voidaan sanoa, että kyllä oppii koiran omasta oppimiskyvystä ja rodusta riippuen.

Koiran ikä 1–3 viikkoa

Koira syö ja nukkuu ensimmäiset kolme viikkoa elämässään. Emon hoiva on koiranpennulle erittäin tärkeää 3-7 viikon ikäisenä, jolloin ympärillä on myös koiran kasvattaja ja koiran sisarukset, jolloin koira oppii sosialistumisen ensimmäiset alkeet.

Koiran ikä 7–10 viikkoa

Pentu muuttaa uuteen kotiin noin 7-8 viikon iässä.

Suurin muutos on erota sisaruksista ja lämpimästä emon hoivasta. Koira tutustuu uuteen kotiin ja uusiin perheenjäseniin. Koira kaipaa samankaltaista hoivaa ja rakkautta, jota on saanut emolta ja kasvattajaltaan. Koiralle pitää puhua, helliä, pitää sylissä, leikkiä ja silitellä. Koiran pitää saada myönteisiä kokemuksia ihmisistä.

Koiran ikä 10–12 viikkoa

Kyseisessä iässä pentu on sopeutunut hyvin uuteen kotiinsa ja perheeseensä. Pentu kannattaa ottaa mukaan erilaisiin paikkoihin ja tilanteisiin. Pennut ovat aina yksilöitä ja kokevat sekä reagoivat erilaisiin asioihin yksilöllisesti.

Koiran lapsuus, eli koira 3–6 kuukautta

Kyseisessä iässä pennun vastaanottokyky on erittäin hyvä, ja koira oppii uusia asioita. Koira tarvitsee paljon unta, sillä se oppii parhaiten asioita levänneenä. Koirat oppivat yksilöllisesti sisäsiisteiksi noin 4 kuukauden iässä. Pennun lähellä kannattaa pitää kaikenlaista pureskeltavaa, kuten luita ja leluja. Tärkeät tavarat ja johdot kannattaa piilottaa pois pennun ulottuvilta.